8 x SERT, 2 x CACIB


Kuvassa 23kk
Syntynyt 28.12.2008
Omistaja: Kennel Maltanko's, Ruotsi
Kasvattaja: Sirkka Alamäki-Autio, Suomi
Harmi on uros jonka ottamista osaksi laumaamme ei tarvinnut kauaa miettiä eikä myöskään katua. Harmilla on ihanan tulinen, mutta myös hellä luonne ja pääsimme jo ekoina viikkoina Harmin kanssa samalle aaltopituudelle.
Harmi on upea nuorimies ja todistikin sen heti ensimmäisissä näyttelyissä. Neljästä näyttelystä BIS 1 pentu ja kaksi kertaa urosten paras kera sertin kertoo omaa tarinaansa Harmin kauneudesta. Odotamme Harmilta paljon tänä vuonna kehissä ja toivottavasti ensimmäiset jälkeläisetkin pääsevät näyttämään mistä pienet Harmit on tehty!
Vuosi 2010 lähti kivasti liikkeelle näyttelyiden osalta kun ensimmäisestä näyttelystä irtosi heti serti ja seuraavista sitten vielä maltankoirien voitto ja BIS 3 nuori. Cacib Tilinsä Harmi aukaisi Norjassa, kun päätti putsata koko pöydän jopa valioiden nenän edestä aina Ropiksi asti. Alftassa sitten irtosikin taas ROP ja tällä kertaa myös himoittu RYP 3 sijoitus.
Suuret kiitokset Sirkalle kun luotti Harmin meille!
.::Näyttelyitä::.
| 20.09.2009 Ljusdal |
Pentuluokka |
ROP pentu, BIS1 pentu |
| 03.10.2009 Sundsvall |
Junioriluokka |
PU1 SERT VSP ROP JUNIORI BIS3 Juniori |
| 28.11.2009 Turku KV |
Junioriluokka |
PU1 SERT VSP |
| 24.04.2010 Västerås |
Nuortenluokka |
PU2 SERT |
| 15.05.2010 Piteå |
Nuortenluokka |
PU1 SERT ROP, ROP Nuori, BIS-3 nuori |
| 16.05.2010 Piteå |
Nuortenluokka |
PU1 SERT ROP |
| 04.07.2010 Trondheim Int |
Nuortenluokka |
PU1 SERT CACIB ROP |
| 18.07.2010 Alfta |
Nuortenluokka |
PU1 SERT ROP RYP3 |
| 07.08.2010 Svenstavik Int |
Nuortenluokka |
PU1 SERT CACIB ROP |